Ehdolle Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallitukseen vuodelle 2019!

Olen päättänyt hakea ehdolle Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallitukseen varsinaiseksi jäseneksi vuodelle 2019. Kokoomusnuorista on tullut minulle hyvin tuttu ja tärkeä järjestö. Olen toiminut eri rooleissa paikallisyhdistys ja piiri -tasoilla. Osallistunut liiton ja muiden piirien tapahtumiin. Vaikuttanut liiton työryhmissä ja verkostoissa. Matkustanut tuhansia kilometrejä. Haluan edelleen tuoda oman panokseni, kokemukseni sekä aikani siihen että Kokoomuksen Nuorten Liitto menee eteenpäin ja kehittyy. Sekä tuoda oman näkemykseni suurten kaupunkiseutujen ulkopuolelta. (ja sisäpuolelta 😉 ) Ajattelin kirjoittaa myöhemmin paremmin teemoistani ja ajatuksistani kohti liittohallitusta ennen liittokokousta.

Iloksi olen huomannut että myös Veijo Tikka Kouvolasta on hakenut liittohallitukseen. Mielelläni näkisin itseni lisäksi myös Veijon liittohallituksessa. Veijolla on selkeästi tulevaisuuteen orientoitunut robotisaatioon (ja formuloihin) perehtynyt nuori. Veijolla on myös hyviä ideoita toiminnan ja jäsendemokratian kehittämiseen.

Samalla olen päättänyt etten hae jatkokautta Lapin Kokoomusnuorten piirihallituksessa. Vuodet 2015 ja 2018 piirihallituksen rivijäsenenä sekä vuoden 2017 neljä ensimmäistä kuukautta taloudenhoitajana ja loppuvuosi varajäsenenä saavat riittää tällä erää sillä saralla. Jatkan toki luottamustoimia toistaiseksi paikallisyhdistyksessä, jossa sääntö-, nimi- ja toiminnanmuutos ovat vaiheessa.

Liittohallitus valitaan Kittilän Sirkan kylässä 23.11-25.11 pidettävässä Kokoomuksen Nuorten liiton Liittokokouksessa.